Mutta kahdenkymmenen askeleen päässä Portos pysähtyi äkkiä, löi otsaansa ja pyörsi takaisin.
"Nyt muistan", hän sanoi.
"Mitä?" kysyi d'Artagnan.
"Kuka se kerjäläinen oli, jonka tapoin."
"Kas, niinkö? Kuka hän siis oli?"
"Se vietävän Bonacieux."
Ja peräti hyvillään siitä, että mikään ei enää painanut hänen mieltään, Portos läksi jälleen Mousquetonin luo ja katosi tämän kanssa kadunkulmasta.
D'Artagnan pysyi tovin liikkumattomana ja mietteissään. Sitten hän kääntyi ja näki sievän Madeleinen, joka seisoi kynnyksellä d'Artagnanin uudesta arvoasemasta huolissaan.
"Madeleine", sanoi gascognelainen, "anna minulle nyt alakerran huoneet; muskettikapteenina täytyy minun edustaa arvoani. Mutta pidä yhä varallani se viidennen huonekerran kamari; ei tiedä, mitä voi sattua."