"Ei, kiitos!" kieltäysi d'Artagnan. "Hitto, kohdakkoin alkaa sotaretki ja minä tahdon olla mukana! Toivon voittavani siitä jotakin."
"Miksi siis toivot yleneväsi?"
"Ranskan marskiksi, hiisi vieköön!"
"Kah, kah!" äännähti Portos katsellen d'Artagnania, jonka mahtailuun hän ei ollut koskaan saanut oikein totutuksi.
"Tule mukaan, Portos", ehdotti d'Artagnan, "niin teen sinusta herttuan."
"Ei", epäsi Portos, "Mouston ei enää välitä sodista. Minulle on sitäpaitsi järjestetty suurenmoinen tervehdysjuhla, joka saa kaikki naapurini pakahtumaan kateudesta."
"Ei sitten auta", virkkoi d'Artagnan, joka tunsi uuden paroonin turhamaisuuden. "Näkemiin siis, veikkonen!"
"Näkemiin, kapteeni!" vastasi Portos. "Sinä tiedät olevasi aina tervetullut paroonikuntaani, kun tahdot pistäytyä katsomaan minua."
"Kyllä tulenkin sotaretkeltä palatessani", lupasi d'Artagnan.
Ystävykset puristivat toistensa kättä jäähyväisiksi. D'Artagnan jäi ovelle seisomaan, seuraten kaihomielisin katsein Portosta tämän etääntyessä.