"Niin teimme", virkkoi d'Artagnan, "mutta lykätkäämme se keskustelu tuonnemmaksi. Palveluskunta voisi epäillä jotakin, ja tällä tienoolla on kenties vakoojia. Ymmärtänethän, Portos, että kysymyksessä on mitä tärkeimpiä asioita."
"Vai niin, hitossa!" huudahti Portos. "No, lähtekäämme kävelylle puistoon ruuansulatuksen edistämiseksi."
"Se sopii."
Kun molemmat olivat nyt aterioineet tarpeekseen, siirtyivät he kävelemään muhkeaan puistoon. Hevoskastanja- ja lehmuskujat saarsivat vähintään kolmenkymmenen auranalan aluetta; jokaisen saran päässä — niissä kaikissa olikin paljon näreikköä ja pensaita — näkyi kaniineja juoksentelemassa tammistoon tai pujahtelemassa korkean ruohikon suojaan.
"Totisesti pitääkin puisto puoliansa kaiken muun rinnalla", todisti d'Artagnan, "ja jos lammessa on yhtä runsaasti kalaa kuin kaniinitarhoissasi jyrsijöitä, niin oletpa onnen poika, Portos-veikkonen, — jos nimittäin olet säilyttänyt metsästyshalusi ja lisäksi innostunut kalastamaan."
"Hyvä ystävä", vastasi Portos, "kalastuksen luovutan Moustonille; se on liian halpa-arvoinen huvike. Mutta metsästän minä kyllä toisinaan; kun nimittäin olen ikävissäni, istuudun jollekulle näistä marmoripenkeistä, annan tuoda tänne pyssyn ja suosikkikoirani Gredinetin ja ammuskelen kaniineja."
"Mutta sehän on sangen hauskaa!" sanoi d'Artagnan.
"On", vastasi Portos huoaten, "sangen hauskaa."
D'Artagnan ei enää laskenut hänen huokauksiaan.
"Sitten", kertoi Portos, "Gredinet hakee kaniinit ja vie ne kokille; se on harjaannutettu siihen."