"Kun ei hänellä ole lapsiakaan", ihmetteli d'Artagnan.
"Hm", tuumi Portos, "olen kuullut kerrottavan, että hän on ottanut kasvattipojakseen nuorukaisen, joka on hänen näköisensä."
"Atosko, meidän Atoksemme, yhtä siveellinen kuin Scipio? Oletko tavannut häntä?"
"En."
"No niin, minä vien hänelle huomenna terveisesi. Meidän kesken puhuen pelkään, että hänen mieltymyksensä väkijuomiin on vanhennuttanut hänet ennen aikojaan ja jouduttanut hänet rappiolle."
"Niin, olet oikeassa", sanoi Portos; "hän ryyppäsi kovasti."
"Ja hän oli vanhinkin meistä kaikista", jatkoi d'Artagnan.
"Siinä oli vain jonkun vuoden ero", huomautti Portos; "hänen vakava sävynsä se sai hänet näyttämään paljoa vanhemmalta."
"Totta kyllä. Jos saamme Atoksen mukaamme, niin on hyvä; muussa tapauksessa on meidän tultava toimeen hänettä. Me kaksi yhdessä vastaamme kyllä kahtatoista muuta."
"Niin teemme", myönsi Portos hymyillen entisten urotöittensä muistolle; "mutta me neljä olisimme vastanneet kolmeakymmentäkuutta, kuten oli tarvittukin, sillä toimemme käy sanomastasi päättäen hyvinkin työlääksi."