"Se sinusta tulee."
"Mutta etkö ole ajatellut myöskin toisia ystäviämme?" kysyi Portos.
"Kyllä, olen jo tavannut Aramiin."
"No, mitä hän haluaa? Kenties piispaksi?"
"Aramis", vastasi d'Artagnan, joka ei tahtonut laimentaa Portoksen ihastusta, "Aramis — ajatteles, veikkonen! — on heittäytynyt munkiksi ja jesuiitaksi. Hän elelee kuin karhu, kieltäytyen kaikesta ja ajatellen vain sielunsa autuutta. Tarjoukseni kilpistyivät hänestä."
"Sepä vahinko", pahoitteli Portos; "hänellä oli terävä järki. Entä Atos?"
"Häntä en ole vielä puhutellut, mutta lähdenkin hänen luokseen täältä. Tiedätkö, missä voin hänet tavata?"
"Kyllä, pienellä maatilalla, jonka hän on perinyt Bloisin läheltä, en tiedä miltä sukulaiselta."
"Ja talon nimi on?"
"Bragelonne. Ymmärrätkö sinä, hyvä ystävä, mitä Atos — hän, joka on yhtä korkeata syntyperää kuin keisari ja joka on perinyt kreivin arvonimellä siunatun kartanon, — ymmärrätkö sinä, mitä hän tekee kaikilla noilla kreiviyksillä? Kreivi de la Fère, kreivi de Bragelonne!"