"Saan siis lupauksesi?"
"Saat, ja sanasta miestä. Minä sohin ja hakkaan parhaani mukaan Mazarinin puolesta. Mutta…"
"Mutta mitä?"
"Mutta tekeehän hän minusta paroonin?"
"Totta hitossa!" vakuutti d'Artagnan; "se on jo sovittu asia! Olen sanonut sen ja sanon vielä kerran, että minä vastaan parooniudestasi."
Portos, joka ei ollut koskaan epäillyt ystävänsä sanaa, lähti tämän lupauksen jälkeen taas astelemaan linnaa kohti hänen kanssaan.
NELJÄSTOISTA LUKU
Osoitetaan, että jos Portos olikin tyytymätön asemaansa, oli sitävastoin Mousqueton peräti mieltynyt omaansa
Linnaan palatessa tuudittausi Portos parooniuden unelmiin, ja d'Artagnan mietiskeli heikon ihmisluonteen viheliäisyyttä — miten ihminen on aina tyytymätön saamaansa ja aina haluaa, mitä hänellä ei ole. Portoksen sijassa olisi d'Artagnan pitänyt itseänsä maailman onnellisimpana miehenä, mutta Portoksen onni oli vailla — mitä? Muutamia kirjaimia nimensä edestä ja pientä kruunua, joka olisi ollut maalattava hänen vaunujensa oviin.
— Minun on siis koko ikäni katseltava oikealle ja vasemmalle, — tuumi d'Artagnan itsekseen, — näkemättä milloinkaan täydellisesti onnellista ihmistä.