"Vai niin sinä luulet?" sanoi hän.
Hän vei nyt ystävänsä mukanaan lehtokujaan, missä näkyi hiekkaan painuneina useita samanlaisia askeleenjälkiä kuin kurjenmiekkainkin lavassa.
"Täälläkin näyttää olevan jälkiä; katsos, Atos", huomautti hän välinpitämättömästi.
"Tosiaankin, ja ihan vereksiä."
"Niin, ihan vereksiä", kertasi d'Artagnan.
"Kuka onkaan lähtenyt ratsastamaan aamusella?" kummasteli Atos itsekseen levottomana. "Onkohan joku hevonen päässyt irti tallista?"
"Se ei ole luultavaa", vastasi d'Artagnan, "sillä askeleet näyttävät aivan täsmällisiltä."
"Missä on Raoul?" huudahti Atos; "ja mistä johtuu, etten ole jo nähnyt häntä?"
"Hiljaa!" sanoi d'Artagnan ja laski hymyillen sormensa huulilleen.
"Mitä nyt?" kysyi Atos.