D'Artagnan kertoi näkemänsä ja piti tällöin tarkoin silmällä isäntänsä kasvoja.
"Ahaa, nyt arvaan", virkkoi Atos kohauttaen keveästi olkapäitään, "poika-poloinen on ratsastanut kaupunkiin."
"Mitä hän siellä tekisi?"
"Ka, hyväinen aika, hän tietenkin tahtoo kuulustaa pikku la Vallièren vointia. Muistathan lapsen, joka eilen nyrjäytti jalkansa?"
"Niinkö luulet?" virkkoi d'Artagnan epäröiden.
"En ainoastaan luule, vaan olen varma siitä", vastasi Atos. "Etkö huomannut, että Raoul on rakastunut?"
"Paljon mahdollista, mutta kehen? Tuohon seitsenvuotiaaseen lapseenko?"
"Raoulin iällä, hyvä ystävä, on sydän niin täysinäinen, että sen täytyy avautua jollekin, joko unelmalle tai todellisuudelle. Ja hänen rakkautensa on puolittain toista puolittain toista."
"Laskethan vain leikkiä? Tuollainen pikku tyttönen?"
"Etkö siis nähnyt, että hän on maailman kaunein pienokainen? Hänellä on kullankeltaiset kutrit ja siniset, veitikkamaiset sekä samalla unelmoivat silmät."