"Niin, ei tässä muukaan auta", pahoitteli d'Artagnan; "mutta etkö sinäkin tule sinne?"
Atos punehtui hiukan ja vastasi:
"Jos matkustan sinne, niin olisi minulle hyvin mieluista saada tavata sinut siellä."
"Kuulehan, Planchet!" huusi d'Artagnan ovelta; "me lähdemme kymmenen minuutin kuluttua, — anna hevosille kauroja."
Sitten hän lisäsi Atokseen kääntyen:
"Minusta tuntuu kuin puuttuisi täältä jotakin, ja olen todella pahoillani siitä, että poistun luotasi ennen kuin olen saanut tavata kunnon Grimaudia."
"Grimaudia!" toisti Atos. "Olet oikeassa, ja minua kummastuttikin, että sinä et kysynyt häntä. Olen lainannut hänet eräälle ystävälleni."
"Joka ymmärtää hänen merkkikieltänsä?" virkkoi d'Artagnan.
"Niin toivon", vastasi Atos.
Ystävykset syleilivät toisiaan sydämellisesti. D'Artagnan puristi Raoulin kättä, otti Atokselta lupauksen, että tämä kävisi tervehtimässä häntä, jos saapuisi Pariisiin, ja muussa tapauksessa kirjoittaisi hänelle, ja nousi sitten ratsaille. Ainiaan säntillinen Planchet istui jo satulassa.