"Ettekö tule mukaan?" virkkoi d'Artagnan hymyillen Raoulille; "ratsastan Bloisin kautta."
Raoul kääntyi Atokseen, joka pidätti hänet melkein huomaamattomalla merkillä.
"En, monsieur", vastasi nuorukainen, "minä jään herra kreivin luo."
"Hyvästi siis, hyvät ystävät!" toivotti d'Artagnan, vielä kerran puristaen heidän kättänsä; "Jumalan haltuun! kuten aina sanoimme, kun erisimme kardinaali-vainajan aikana."
Atos viittasi kädellään, ja Raoul kumarsi. D'Artagnan ja Planchet lähtivät taipaleelle.
Kreivi seurasi heitä katseellaan, käsi tuettuna nuorukaisen olkapäähän, tämä kuin oli melkein hänen mittaisensa; mutta niin pian kun he olivat kadonneet muurin taakse sanoi kreivi:
"Raoul, lähdemme tänä iltana Pariisiin."
"Mitä!" huudahti nuorukainen ja vaaleni.
"Voit esittää minun hyvästini ja omasikin madame de Saint-Remylle. Odotan sinua tänne kello seitsemäksi."
Nuori mies kumarsi tuskan ja kiitollisuuden sekavin ilmein ja meni toimittamaan ratsuansa satuloiduksi.