"No niin, hyvä Ramée, ylihuomenna on juhlapäivä."
"Niin, monseigneur, helluntai."
"Annatteko minulle ylihuomenna opetustunnin?"
"Missä?"
"Herkuttelussa."
"Mielelläni, monseigneur."
"Mutta kahdenkeskisen. Me lähetämme vartiosoturit syömään päivällistä herra de Chavignyn kapakkaan ja nautimme täällä illallisen, jonka huolehtimisen jätän teidän haltuunne."
"Hm!" äännähti La Ramée.
Ehdotus oli viekoitteleva, mutta niin epäsuotuisia ajatuksia kuin kardinaali oli saanutkin La Raméen hänet ensin nähdessään, oli päällysmies vanha kettu, joka tiesi varsin hyvin, mitä ansoja vanki voi viritellä. Herra de Beaufortilla oli, kuten hän nyt itsekseen muistutti, neljäkymmentä pakokeinoa varalla. Eikö tuohon illalliseen saattanut kätkeytyä jotakin kavaluutta?
Hän mietti tuokion, mutta pohdinnan tulokseksi jäi, että kun hän sai tilata ruuan ja viinin, ei tarvinnut pelätä mitään jauhetta piristettävän ruokaan tai mitään nestettä sekoitettavan viiniin. Hänen juottamisensa humalaan ei toki voinut olla herttuan aikomuksena; hän hymyili sille ajatuksellekin. Sitten pälkähti hänen päähänsä aatos, mikä pelasti hänet kaikesta pulasta.