"Kenet käskee monseigneur minun lähettää tänne sisälle?"
"Tulkoon kuka hyvänsä, kun ei vain Grimaud."
"Päivystävä upseeri siis?"
"Shakkipelineen."
"Kyllä."
Ja La Ramée meni ulos.
Viiden minuutin kuluttua astui huoneeseen vartiovuorolla oleva upseeri. Beaufortin herttua näytti pian syventyneen nerokkaihin laskelmiin shakista ja matista.
Ajatuselämä on peräti ihmeellistä; mitä muutoksia voikaan siinä tuottaa merkki, sana, toive! Herttua oli viettänyt viisi vuotta vankeudessa, mutta hänen tällähaavaa silmätessään menneisyyteen, tuntui hänestä kuitenkin, että nämä ylen vitkallisestikin kuluneet viisi vuotta olivat sentään lyhempi aika kuin ne kaksi vuorokautta, ne kahdeksanviidettä tuntia, jotka vielä eroittivat hänet paolleen määrätystä hetkestä.
Muuten jännitti hänen mieltänsä erityisesti yksi seikka, nimittäin millä tavoin karkaaminen tapahtuisi. Tosin oli hänet saatu toivehikkaaksi tuloksesta, mutta hänelle ei ilmaistu, mitä salaperäinen piirakka sisältäisi. Mitkä ystävät odottivat häntä? Vielä viiden vuoden vankeuden jälkeen oli hänellä siis ystäviä? Olihan hän siis varsin onnellisen osan saanut prinssi.
Hän unohti, että ystävien lisäksi oli eräs nainenkin muistanut häntä, mikä oli paljoa harvinaisempaa; mahdollisesti ei tämä ollut pysynyt hänelle aivan tunnollisen uskollisena, mutta hän ei ollut kuitenkaan unohtanut entistä rakastajaansa, ja se oli jo paljon.