Jalassa oli hänellä mustat saappaat, ja kiilloitetussa hankkiluksessa riippui se uhkea säilä, jota Portos oli niin usein ihaillut Férou-kadun varrella, Atoksen milloinkaan suostumatta lainaamaan sitä hänelle. Alaskäännettynä paidankauluksena oli kalliita kudoksia, ja sellaisia myös riippui hänen saappaittensa reunan yli.
Henkilö, joka oli vastikään ilmoitettu madame de Chevreuselle tuiki tuntemattomalla nimellä, esiintyi niin ylvään ryhdikkäänä, että herttuatar heti nousi puolittain ja armollisesti antoi hänelle merkin istuutua viereensä.
Atos kumarsi ja totteli. Lakeija aikoi poistua, mutta Atos viittasi häntä pysähtymään.
"Madame", hän sanoi herttuattarelle, "olen rohjennut saapua hotelliinne tuntemattomana; tämä rohkeus on onnistunut, koska olette suvainnut ottaa minut vastaan. Nyt rohkenen pyytää teiltä puolen tunnin puhelua."
"Minä myönnän sen teille, monsieur", vastasi madame de Chevreuse mitä leppoisimmin hymyillen.
"Mutta siinä ei ole vielä kaikki, madame. Voi, tiedän olevani kovin vaatelias. Sen keskustelun, jota pyydän, tulee tapahtua kahden kesken, ja mitä hartaimmin haluan, että sitä ei keskeytettäisi."
"En ole kotona kellekään", huomautti herttuatar lakeijalle. "Mene!"
Lakeija poistui.
Syntyi tovin äänettömyys; nämä kaksi henkilöä, jotka heti ensi katseella olivat havainneet toisensa ylhäiseen sukuun kuuluviksi, silmäilivät toisiansa sillävälin ilman vähäisintäkään hämiä.
Chevreusin herttuatar keskeytti ensimmäisenä äänettömyyden.