Kaikki olivat maltittomia, vahtisotilaat lähtemään ryypyille, La Ramée istuutumaan pöytään ja herra de Beaufort livistämään.
Ainoastaan Grimaud ei ilmaissut vähäisintäkään kiihtymystä. Olisi voinut sanoa, että Atos oli kasvattanut hänet tätä tärkeätä tilaisuutta ajatellen.
Oli hetkiä, jolloin Beaufortin herttua häntä silmätessään kysyi itseltään, eikö kaikki ollut unta, — oliko tuo marmorikuva tosiaan palvelemassa häntä ja saisiko se elämää ratkaisevan hetken tullessa.
La Ramée lähetti pois vahtisotilaat, kehoittaen heitä juomaan prinssin maljan; heidän lähdettyään hän lukitsi jälleen ovet, pisti avaimet taskuunsa ja osoitti prinssille pöytää sen näköisenä kuin olisi hän tahtonut sanoa:
"Milloin monseigneur suvaitsee."
Prinssi katsoi apuriinsa. Grimaud katsoi seinäkelloon; se oli neljänneksen yli kuuden, ja karkaaminen oli määrätty kello seitsemäksi. Oli siis vielä odotettava kolme neljännestuntia.
Neljännestunnin voittaakseen teki prinssi verukkeeksi, että hän oli suuresti kiintynyt lukemiseensa ja halusi päästä alottamansa luvun loppuun. La Ramée lähestyi katsomaan prinssin olan yli, mikä kumma kirja siten saattoikaan pidättää prinssiä istuutumasta pöytään, kun päivällinen jo oli tarjolla.
Se oli Caesarin "Gallialaissota", jonka La Ramée itse oli vastoin herra de Chavignyn määräyksiä hankkinut prinssille kolmea päivää aikaisemmin.
La Ramée päätti olla enää loukkaamatta vankilan järjestyssääntöjä.
Odottaessaan hän veti tulpat pulloista ja meni haistelemaan piirakkaa.