Grimaud, joka käveli edellä, viitoitti tien, jota seurattaisiin illalla. Pallorata oli niin sanotulla pikku linnanpihalla. Se oli jokseenkin autio paikka, jonne ei asetettu mitään vahtisotilaita muulloin kuin herra de Beaufortin lyödessä palloa, ja muurin korkeuden johdosta näytti sekin varokeino tarpeettomalta.
Oli kolme porttia avattavana, ennen kuin saavuttiin tälle paikalle. Kuhunkin porttiin oli eri avain. La Ramée piti noita avaimia aina mukanaan.
Heidän päästyänsä tälle linnanpihalle meni Grimaud ihan koneellisesti istuutumaan erään ampumareiän luo, laskien jalkansa riipuksiin muurin ulkopuolelle. Näkyi selvästi, että nuoraportaat aiottiin kiinnittää siihen kohtaan.
Tämä temppu, joka oli helposti ymmärrettävä Beaufortin herttualle, oli luonnollisesti aivan tarkoitukseton La Raméelle.
Pelierä alkoi. Tällä kertaa oli herra de Beaufortilla hyvä onni; olisi voinut luulla, että hän käsin asetti pallot sille paikalle, mihin tahtoi niitä sinkoamaan. La Ramée kärsi täydellinen tappion.
Neljä herra de Beaufortin vahtisotilasta oli seurannut häntä ja kokoili palloja; pelin päätyttyä laski herra de Beaufort huolettomasti leikkiä La Raméen kömpelyydestä ja antoi vartijoilleen kaksi louisdoria, jotta he toisten neljän kumppaninsa kanssa joisivat hänen maljansa.
Vahtisotilaat pyysivät lomaa, ja sen heille antoikin La Ramée, mutta vasta illaksi. Siihen asti oli päällysmiehen puuhailtava tärkeissä hommissa, ja kun hänen täytyi useilla asioilla liikkua ulkosalla, halusi hän, että vankia ei sillävälin päästettäisi näkyvistä.
Jos herra de Beaufort olisi itse järjestänyt kaikki, niin hän olisi varmaankin saanut aseman kääntymään edukseen vähemmin kuin hänen kaitsijansa nyt sovitti.
Vihdoin löi kello kuusi; vaikka aiottiin istuutua pöytään vasta seitsemältä, oli päivällinen jo valmis ja tarjolla. Erityisellä pöydällä komeili mahtava piirakka herttuan vaakunalla koristettuna, ja se näyttikin olevan hyvin kypsennetty, mikäli saattoi päättää kullankeltaisesta kuoresta.
Muu päivällinen oli yhtä maukkaalta näyttävää.