"Onko kellään teistä ristiä?" kysyi Atos.
Portos ja d'Artagnan katsoivat toisiinsa, pudistaen päätänsä ikäänkuin aivan valmistautumattomina sellaiseen.
Aramis hymyili ja otti esille timanttiristin, joka helminauhaan sovitettuna riippui hänen kaulassaan.
"Tässä on", hän sanoi.
"No niin", pitkitti Atos, "vannokaa tämän ristin kautta, joka aineestansa huolimatta kuitenkin aina on risti, vannokaa kaiken uhalla ja ikuisesti olevanne ystävyksiä, älköönkä tämä vala sitoko ainoastaan meitä itseämme, vaan meidän jälkeläisiämmekin! Tahdotteko tehdä tämän valan?"
"Tahdomme", vastasivat kaikki yhteen ääneen.
"Kas, sinua kavaltajaa!" supatti d'Artagnan Aramiin korvaan; "sinä olet pannut meidät vannomaan frondelaisella ristiinnaulitunkuvalla."
YHDEKSÄSNELJÄTTÄ LUKU
Oise-virran lautta
Toivoaksemme ei lukija ole aivan kokonaan unohtanut nuorta matkailijaa, jonka jätimme Flandriaan vievälle tielle.