"Pidin häntä munkkina ja ilmaisin sen hänelle ripissäni."
"Onneton!" huudahti Grimaud, jonka otsalle sai kihoilemaan hikihelmiä pelkkä ajatus, mitä seurauksia sellaisesta ilmitulosta saattoi koitua; "onneton! Toivottavasti ette ole ilmaissut kenenkään nimeä?"
"En ilmaissut, kun en tuntenut joukostanne ainoatakaan. Hänen äitinsä tyttönimen vain sanoin, ja siitä hän saikin selville asian. Mutta hän tietää setänsä kuuluneen tuomareihin."
Hän vaipui taas voipuneena alas; Grimaud tahtoi auttaa häntä ja ojensi kätensä tikarin vartta kohden.
"Älkää koskeko minuun", kielsi pyöveli, "jos vetäisitte ulos tikarin, niin kuolisin heti."
Grimaud seisoi käsi koholla; sitten hän äkkiä löi nyrkillään otsaansa.
"Haa! Jos se mies koskaan tietää, keitä ne toiset olivat, niin herrani on hukassa."
"Rientäkää, rientäkää!" huudahti pyöveli; "varoittakaa häntä, jos hän vielä elää. Varoittakaa hänen ystäviänsä. Uskokaa, mitä teille sanon: minun kuolemani ei ole tämän hirveän seikkailun loppuna."
"Minne hän lähti?" kysyi Grimaud.
"Pariisiin."