Mordaunt kumarsi.
"Siinä ei ole kuitenkaan vielä kaikki, monsieur", jatkoi Mazarin. "Yksityiset asianne ovat herättäneet minussa suurta myötätuntoa; herra Cromwellin kirjekin antaa minulle edullisen käsityksen teistä lähettiläänä. Kysyn teiltä vielä kerran: mitä voin tehdä hyväksenne?"
Mordaunt mietti tuokion, ja ilmeisesti epäröityään aikoi hän juuri avata suunsa puhuakseen, kun Bernouin astui kiivaasti sisälle, kumartui kardinaalin korvan lähelle ja virkkoi hänelle hiljaa:
"Monseigneur, kuningatar Henriette saapui juuri nyt Palais-Royaliin erään englantilaisen ylimyksen saattamana."
Mazarin hätkähti tuolillaan; nuori mies huomasi sen, ja se havainto pidätti luottamuksen, jota hän nähtävästi aikoi osoittaa kardinaalille.
"Monsieur", sanoi kardinaali, "kuulittehan mitä sanoin? Valitsin Boulognen siinä käsityksessä, että kaikki Ranskan kaupungit soveltuvat oleskeluunne yhtä hyvin. Jos pidätte jotakin muuta kaupunkia mukavampana, niin mainitkaa se; mutta te oivallatte kyllä, että minä kaikenlaisten vaikutusten saartamana, joita kykenen karttelemaan ainoastaan mitä suurimmalla varovaisuudella, haluan kaikilta salata oleskelunne Pariisissa."
"Minä matkustan, monsieur", vastasi Mordaunt lähestyen samaa ovea, josta oli tullutkin.
"Ei, minä pyydän, ei sitä tietä!" pidätti kardinaali vilkkaasti; "olkaa hyvä ja menkää tuon käytävän kautta, josta sitten tulette eteiseen. En tahdo kenenkään näkevän lähtöänne; keskustelumme tulee pysyä salassa."
Mordaunt seurasi Bernouinia, joka vei hänet läheiseen suojamaan ja jätti hänet palvelijan haltuun osoittaen hänelle, mistä ovesta hänen oli mentävä ulos.
Sitten hän palasi kiireesti herransa luo, viedäkseen hänen puheilleen kuningatar Henrietten, joka jo asteli lasiovisen lehterin yli.