"Siinä olisi taas onnettomuus lisää", vastasi Winter, "ja silloin tuntisin kiusausta uskoa, että me todellakin olemme Jumalan hylkäämiä."
"Mutta toiset", jatkoi kuningatar, joka tarttui tähän viimeiseen toivoon niinkuin haaksirikkoiset ajalehteviin sirpaleihin, "toiset, mylord?"
"Toisesta kuulin sattumalta erästä nimeä mainittavan, sillä ennen kuin nuo neljä aatelismiestä ryhtyivät taisteluun kanssamme, sanoivat he meille nimensä; hän oli kreivi de la Fère. Mutta mitä muihin kahteen tulee, niin olen tullut unohtaneeksi heidän todelliset nimensä, kun totuin puhuttelemaan heitä salanimillään."
"Voi, hyvä Jumala! Olisi kuitenkin peräti tärkeätä tavata heitä uudestaan", sanoi kuningatar, "koska kerran luulette, että ne arvoisat aatelismiehet voivat tuottaa hyötyä kuninkaalle."
"Niin kyllä", jatkoi Winter, "jos he ovat pysyneet entisellään. Kuunnelkaahan, madame, ja ponnistakaa muistianne! Kenties olette kuullut kerrottavan, että Itävallan Anna muinoin pelastui suurimmasta vaarasta, missä yksikään kuningatar on koskaan ollut?"
"Kyllä, siihen aikaan kun hänellä oli rakkausjuttu Buckinghamin herttuan kanssa; muistaakseni koski asia joitakuita timantteja."
"Aivan oikein, madame; nuo miehet ne pelastivat hänet, ja minä hymyilen säälistä, kun ajattelen, että jos te ette tiedä noiden urhojen nimiä, on syynä ainoastaan se, että kuningatar on unohtanut heidät, vaikka hänen olisi pitänyt tehdä heistä valtakuntansa ensimmäisiä herroja."
"No niin, mylord, heistä tulee koettaa saada selko; mutta mihin kykeneekään neljä miestä eli oikeammin kolme — sillä sanon vieläkin, että teidän ei sovi luottaa d'Artagnanin apuun?"
"Se merkitsisi yhden hyvän säilän vähennystä, madame, mutta ne kolme muuta jäisivät kuitenkin jäljelle, minua lukuunottamatta; neljä harrasta miestä kuninkaan lähellä, — suojelemassa häntä vihollisiltansa, ympäröimässä häntä taistelun tuoksinassa, auttamassa häntä hyvillä neuvoilla, saattamassa häntä pakoretkellä, — se ei kylläkään riittäisi tekemään kuninkaasta voittajaa, mutta pelastamaan hänet, jos hänet voitetaan, ja auttamaan hänet meren yli. Mazarin sanokoon mitä hyvänsä, — jos teidän kuninkaallinen puolisonne vain tulisi ranskalaiselle maaperälle, tapaisi hän täältä yhtä monta tyyssijaa ja suojapaikkaa kuin merilintu myrskysäällä."
"Etsikää, mylord, etsikää niitä aatelismiehiä, ja jos löydätte heidät, jos he suostuvat lähtemään kanssanne Englantiin, annan minä heille sinä päivänä, jona jälleen nousemme valtaistuimelle, kullekin herttuakunnan ja lisäksi niin paljon kultaa kuin tarvittaisiin Whitehallin linnan ostamiseen. Haeskelkaa heitä siis, mylord; tehkää se, minä vannotan teitä."