Kello kymmeneksi oli kaikki valmista matkaa varten.
Kun Atos näki Raoulin nousevan ratsaille, tuli lakeija tuomaan madame de Chevreusen tervehdyksen. Hän oli saanut toimekseen ilmoittaa kreivi de la Fèrelle, että hän oli kuullut nuoren suojattinsa palanneen suuresti kunnostautuneena taistelusta ja halusi onnitella häntä.
"Sanokaa herttuattarelle", vastasi Atos, "että herra varakreivi juuri nyt nousi satulaan, tullakseen Hôtel de Luynesiin."
Annettuaan vielä joitakuita ohjeita Grimaudille viittasi Atos kädellään Raoulille, että tämän sopi lähteä liikkeelle.
Tarkemmin ajatellessaan arveli Atos sitäpaitsi, ettei kenties ollutkaan hullumpaa Raoulin poistua tällä haavaa Pariisista.
NELJÄSVIIDETTÄ LUKU
Taaskin apua pyytävä kuningatar
Heti aamulla oli Atos lähettänyt kirjeen Aramiille hänen valmistautuakseen, viejänä Blaisois, ainoa hänen käytettäväkseen jäänyt palvelija. Blaisois tapasi Bazinin juuri kun tämä veti ylleen pedellinkaapua, sillä hänellä oli sinä päivänä palvelusvuoro Notre-Damessa.
Atos oli käskenyt Blaisoisin yrittää päästä itse Aramiin puheille. Yksinkertainen palvelija oli sokeasti totellut saamaansa määräystä ja siis kysynyt abbé d'Herblayta, ja vaikka Bazin oli vakuutellut, että hänen herransa ei ollut kotona, oli tavoittelija pysynyt niin itsepintaisena, että Bazin kerrassaan ärtyi. Blaisois, joka näki Bazinin kirkollisessa asussa, ei ollut millänsäkään tämän kiertelystä ja pyrki kaikin mokomin sisälle, koska hän arveli, että hänen puhuttelemallaan henkilöllä oli kaikki asuun kuuluvat hyveet, etenkin kärsivällisyyttä ja kristillistä rakkautta.
Mutta Bazin oli aina muskettisoturin lakeija, kun hänen isot silmänsä tulistuivat. Hän sieppasi luudan ja hosui tunkeutujaa sen varrella, hokien: