J.K. — Tietysti kuuluvat lähettämäni viisikymmentä louisdoria sinulle kuten Aramiillekin, Aramiille kuten sinullekin.
Atos hymyili, ja hänen kauniit silmänsä kyyneltyivät. D'Artagnan, josta hän on aina sydämellisesti pitänyt, oli siis yhäti kiintynyt häneen, Mazarinin puoluelaisenakin.
"Kautta kunniani, viisikymmentä louisdoria tosiaan", sanoi Aramis tyhjentäen pöydälle kukkaron, "kaikki Ludvig kolmannentoista rintakuvalla leimattuja. No, mitä teet näillä rahoilla, kreivi? Pidätkö ne vai lähetätkö takaisin?"
"Minä pidän ne, Aramis, ja pitäisin, vaikken niitä tarvitsisikaan. Mitä hyvästä sydämestä tarjotaan, se on aina sydämellisesti otettava vastaan. Ota sinä viisikolmatta, Aramis, ja anna loput minulle."
"Kas sillä tavalla; minua ilahduttaa, että olemme yhtä mieltä. No, lähdemmekö nyt matkalle?"
"Milloin vain haluat; mutta eikö sinulla olekaan lakeijaa?"
"Ei, kun tuo Bazin epatto on tyhmyyksissään ruvennut pedelliksi, niinkuin tiedät, joten hän ei enää pääse irti Notre-Damesta."
"Hyvä, otatkin siis Blaisoisin, jota en osaa mihinkään toimittaa, kun minulla jo on Grimaud."
"Oivallista", vastasi Aramis.
Samassa ilmestyi Grimaud ovelle.