Mitä suurin vapaus vallitsi muuten tässä epälukuisessa ihmispaljoudessa; kaikenlaisia mielipiteitä lausuttiin avoimesti ja ikäänkuin soiteltiin siten katumeteliin, niinkuin Pariisin kaupungin kaikkien kirkkojen tuhannet kellot kutsuivat kiitosjumalanpalvelukseen. Kun järjestyksen säilyttäminen oli kaupungin omassa hallussa, ei mikään uhannut häiritä yleisen vihan sopusointua tai jäähdyttää herjauksia.
Jo kello kahdeksan aamulla olivat kuningattaren kaartilaiset Guitautin ja hänen sisarenpoikansa Commingesin johtamina lähteneet liikkeelle rummuin ja torvin ja asettuneet eri osastoiksi säännöllisten välimatkain päähän toisistaan, ulottuen siten Palais-Royalista Notre-Dameen saakka. Sitä järjestäytymistä olivat pariisilaiset katselleet levollisesti, halukkaina kuten aina kuulemaan sotilassoittoa ja näkemään loistavia univormuja.
Vanha tuttavamme Friquet, pikku tarjoilija ja kuoripoika, oli pyhäasussa, ja esimieheltään Bazinilta oli hän hankkinut lomaa koko päiväksi paiseen perusteella, jonka hän oli tähän tarpeeseen muovannut sullomalla toiseen suupieleensä tavattoman määrän kirsikansiemeniä.
Bazin oli aluksi evännyt, sillä hän oli pahalla tuulella ensiksikin siitä, että Aramis oli lähtenyt matkalle sanomatta hänelle päämääräänsä, ja toisekseen syystä, että hänen oli avustettava messun toimittamisessa sellaisen voiton kunniaksi, joka ei ollut hänen katsantokannalleen mieluinen. Muistettaneen, että Bazin oli frondelainen, ja jos olisi ollut mitenkään mahdollista pedellin pysytellä poissa tuollaisesta juhlallisuudesta kuten pelkän kuoripojan, olisi Bazin varmaan esittänyt arkkipiispalle saman anomuksen, jonka Friquet oli vastikään tehnyt hänelle. Hän oli, kuten sanottu, aluksi evännyt kaiken vapautuksen, mutta ihan Bazinin omissa silmissä oli Friquetin poski yhäti turvonnut siinä määrin, että hän oli vihdoin nurkuen taipunut, jotta tuollainen rumentava piirre ei olisi häväissyt kuoripoikien arvokkuutta. Kirkonoven ulkopuolella sylkäisi Friquet paisumansa katuojaan ja omisti Bazinille tuollaisen eleen, joilla pariisilainen vekara ylläpitää ylemmyyttänsä maailman kaikkiin muihin katupoikiin verraten. Viinituvassa palvelemasta oli hän luonnollisesti päässyt vapaaksi siten, että sanoi avustavansa Notre-Damen messussa.
Friquet oli siis vapaa ja parhaimpiinsa pukeutunut, kuten jo olemme kuulleet. Erityisenä ulkonaisena kaunistuksenaan hän käytti tuollaista päähinettä, joita on mahdoton kuvata, keskiajan kypärilakkien ja Ludvig XIII:n aikana sommiteltujen hattujen välimuotoa. Hänen äitinsä, parlamenttineuvos Brousselin vanha emännöitsijä, oli hänelle valmistanut tämän kummallisen päähineen, ja joko oikun takia tai samanlaisen kankaan puutteessa ei hän ollut huolinut valita soveliaita värejä, joten tämän seitsemännentoista vuosisadan hattutehtailun mestarituote oli toiselta sivulta keltainen ja vihreä, toiselta valkea ja punainen. Mutta Friquet oli aina pitänyt räikeistä väriyhtymistä ja tunsi itsensä sitä ylpeämmäksi ja mahtavammaksi päähineensä johdosta.
Bazinin jätettyään juoksi Friquet minkä jaksoi Palais-Royalin luo, saapuen perille juuri kun kaartilaiset lähtivät liikkeelle. Tulleena ainoastaan nauttimaan heidän näkemisestään ja kuulemaan soittoa asettui hän osaston etunenään, rummutti kahdella liuskakiven sirpaleella ja siirtyi tästä harjoittelusta toitotukseen, matkien torven ääntä suullaan samaan tapaan, jolla hän oli jo useasti ansainnut ylistystä hyvän jäljittelyn harrastajilta.
Tätä huvia kesti Barrière-Sergentsistä aina Notre-Damen aukiolle asti, ja Friquetillä oli hyvin hauskaa. Mutta kun rykmentti pysähtyi ja komppaniat jakaantuivat, tunkeutuen ihan keskikaupungille ja ulottuen Saint-Christophe-kadun päähän asti, lähelle Cocatrix-katua, jonka varrella Broussel asui, silloin muisti Friquet, että hän ei ollut murkinoinut. Hän mietti, mille taholle suuntaisi askeleensa toteuttaakseen tämän tärkeän toimituksen, ja päätti tarkoin harkittuaan, että Brousselin piti tällä kertaa kustantaa hänen aamiaisensa.
Niinpä hän porhalsi täyteen juoksuun, säntäsi hengästyneenä parlamenttineuvoksen ulko-ovelle ja kolkutti kiivaasti. Hänen äitinsä tuli avaamaan.
"Mitä sinä täältä haet, epäkelpo", kysyi hän, "ja minkätähden et ole Notre-Damessa?"
"Minä olin siellä, äiti Nanette", vastasi Friquet, "mutta näin siellä sellaista hommaa, josta parlamenttineuvos Brousselin tulee saada tieto, ja herra Bazinin luvalla — tiedättehän herra Bazinin, pedellin, äiti Nanette? — tulen nyt puhuttelemaan herra Brousselia."