"Ystäväiseni", esti d'Artagnan, "siitä asiasta puhumme toisella kertaa."
Nähdessään nyt, että muskettisoturit olivat puhdistaneet laiturin Pont-Neufiltä Saint-Michelin laiturille asti ja että he olivat jo tulossa takaisin, hän kohotti säilänsä, jotta he jouduttaisivat kulkuaan.
Muskettisoturit saapuivat ravia; samassa tuli myös laiturin toiselta puolelta se kymmenmiehinen saattue, jonka d'Artagnan oli antanut Commingesille.
"Hoi!" huusi d'Artagnan näille; "onko mitään uutta tapahtunut?"
"Ka, monsieur", vastasi kersantti, "niiltä meni vaunut vielä kerran hajalle; ihan se on kirottu peli."
D'Artagnan kohautti olkapäitänsä.
"Niitä patuksia!" sanoi hän; "vaunuja valitessa on katsottava, että ne ovat tukevat — sellaisten vaunujen, joissa viedään Brousselia vankilaan, pitää kantaa kymmenenkintuhatta ihmistä."
"Mitä käskette, herra luutnantti?"
"Ottakaa osaston johto ja viekää se kasarmiin."
"Te siis lähdette kotiin yksin?"