"Vapauttaisinko Brousselin!" huudahti hän kamalasti hymyillen; "kaunis neuvo, kautta kunniani! Kyllä kuulee, että se tulee papin suusta!"
Gondy pysyi lujana. Tämän päivän loukkaukset näyttivät lipuvan hänen ohitseen kuin eilispäivän kokkapuheet; mutta viha ja kostonhalu keräytyivät hiljaisesti pisaroittain hänen sydämensä syvyyteen. Kylmäkiskoisesti katseli hän kuningatarta, joka nyhkäisi Mazarinia, jotta tämäkin vuorostaan virkkaisi jotakin.
Tapansa mukaan Mazarin ajatteli paljon ja puhui vähän.
"He, he!" sanoi hän; "se on hyvä neuvo, ystävän neuvo. Minäkin antaisin hänet takaisin, tuon kunnon mosjöö Brousselin, elävänä tai kuolleena, ja silloin olisi kaikki lopussa."
"Jos antaisitte hänet takaisin kuolleena, niin kaikki olisi lopussa kuten sanotte, monseigneur, mutta toisella tavoin kuin te tarkoitatte."
"Sanoinko elävänä tai kuolleena?" huomautti Mazarin; "se oli vain puheentapa: tiedättehän, että minä en oikein hyvin ymmärrä kieltä, kun te sitävastoin puhutte ja kirjoitatte erinomaisen huolitellusti, mosjöö koadjutori."
"Siinä on oikein valtioneuvottelu", sanoi d'Artagnan Portokselle; "mutta parempia olemme me pitäneet La Rochellessa Atoksen ja Aramiin kanssa."
"Saint-Gervaisin vallinsarvella", sanoi Portos.
"Siellä ja muualla."
Koadjutori antoi sadekuuron mennä ohi ja lausui yhä järkkymättömyytensä säilyttäen: