"Kyllä koetan."
"Te kuoletatte minut pelkäilyllänne, Giulio; ja mitä pelkäättekään tapahtuvan?"
"Monia seikkoja."
"Millaisia?"
Mazarinin kasvot, joilla tähän asti oli ollut leikkisä ilme, synkistyivät.
"Anna", hän sanoi, "te olette nainen ja voitte senvuoksi loukata miehiä mielenne mukaan, varmana kajoamattomuudestanne. Te syytätte minua pelkuruudesta; olen kuitenkin vähemmän peloissani kuin te, koska en pyri pakoon. Ketä vastaan kiljutaan? Teitäkö vain minua? Kenet tahdotaan hirttää, teidätkö vai minut? No niin, minä uhmaan kuitenkin myrskyä, minä, jota te soimaatte raukkamaiseksi, enkä pöyhistelyllä, sillä se ei ole tapojani, vaan sitkeydellä. Seuratkaa esimerkkiäni: vähemmän pauhua, enemmän tehoa. Te huudatte äänekkäästi, mutta ette saavuta mitään. Puhutte paosta!" Mazarin kohautti olkapäitään, tarttui kuningatarta kädestä ja vei hänet ikkunan ääreen. "Katsokaa!"
"No niin?" kysyi kuningatar itsepintaisuutensa sokaisemana.
"No, mitä näette tästä ikkunasta? Ellen erehdy, parveilee tuolla porvareita haarniskoissa ja kypäreissä, hyvillä musketeilla varustettuina kuten liigan päivinä, pitäen niin tarkasti silmällä ikkunaa, josta heitä katselette, että teidät varmasti nähdään, jos nostatte kaihdinta noin korkealle. Tulkaa nyt tähän toiseen ikkunaan; mitä näette? Kansan miehiä tapparakeihäineen vartioimassa porttejanne. Jokaisesta tämän palatsin aukosta, minkä luo teidät johtaisin, näkisitte samaa. Niin, porttinne ovat vartioituja, kellariluukkunne ovat vartioittuja, ja minä sanon teille vuorostani, mitä kunnon La Ramée huomautti minulle herra de Beaufortista: Jollette voi tekeytyä linnuksi tai hiireksi, niin ette pääse livahtamaan täältä."
"Hän livahti kuitenkin."
"Ajatteletteko lähteä samaan tapaan?"