"Olen siis vankina?"
" Parbleu!" virkahti Mazarin; "tunnin ajan olen teille sitä todistellut."
Ja tyynesti otti Mazarin aloitetun kirjelmänsä ja jatkoi kohdasta, johon se oli keskeytynyt.
Suuttumuksesta vapisten ja nöyryytyksestä punehtuneena lahti Anna työhuoneesta, paiskaten oven perässään kiivaasti kiinni.
Huoneisiinsa palattuaan kuningatar vaipui leposohvalle ja alkoi itkeä.
Sitten hänen mieleensä juolahti äkillinen aatos.
— Olen pelastettu, — hän sanoi nousten ylös. — Oi, niin, niin, — tunnen miehen, joka osaa toimittaa minut pois Pariisista, miehen, jonka olen unohtanut liian pitkäksi aikaa.
Ja mietteissään, vaikka ilahtuneen luottamuksen elähyttämänä, hän lisäsi:
— Kuinka kiittämätön olenkaan! Olen kahdenkymmenen vuoden ajaksi unohtanut miehen, josta minun olisi pitänyt tehdä Ranskan marski. Anoppini tuhlasi kultaa, arvonimiä ja ystävyyden osoituksia Concinille, joka tuotti hänelle turmion; kuningas korotti murhasta Ranskan marskiksi Vitryn, ja minä olen jättänyt unohdukseen ja puutteeseen jalon d'Artagnanin, joka on minut pelastanut!
Hän kiirehti pöydän ääreen, jolla oli paperia ja mustetta, ja alkoi kirjoittaa.