"Portos-veikkonen", sanoi d'Artagnan ojentaessaan hänelle kirjeen, "tällä kertaa saat olla varma parooniudestasi ja minä kapteenivaltuudestani. Katso tuossa, lue ja päätä itse!"
Portos kurkottausi ottamaan kirjeen ja luki vapisevalla äänellä seuraavat sanat:
"Kuningatar tahtoo puhutella herra d'Artagnania; hän seuratkoon kirjeen tuojaa."
"Hm", sanoi Portos, "minä en näe tässä mitään erikoista."
"Minä näen, ja aivan erikoista", huomautti d'Artagnan. "Kun minua kutsutaan, niin asiat ovat pahasti sotkeutuneet. Ajattelehan, mikä mullistus on täytynyt tapahtua kuningattaren mielessä, kun minä kahdenkymmenen vuoden kuluttua olen pulpahtanut pinnalle hänen muistissaan!"
"Se on totta", myönsi Portos.
"Teroita miekkasi, parooni, panosta pistoolisi ja anna hevosillesi kauroja, sillä minä takaan sinulle, että tässä tapahtuu jotakin uutta ennen huomispäivää; ja hiljaa kuin muuri!"
"Mutta eihän meille vain viritettäne ansaa, jotta meistä päästäisiin eroon!" muistutti Portos, joka aina ajatteli, mitä kiusaa hänen tulevaisesta suuruudestaan täytyi olla muille.
"Jos se on ansa", vakuutti d'Artagnan, "niin kyllä minä sen vainuan; ole huoletta! Jos Mazarin onkin italialainen, niin olenpa minä Gascognesta kotoisin."
Ja hän pukeutui tuossa tuokiossa.