Vaikka ihmeissään tästä puheenlaadusta, johon hovilaiset eivät olleet häntä totuttaneet, näki kuningatar siinä onnellisen enteen innosta, jota d'Artagnan osoittaisi hänen hankkeensa toimeenpanossa. Gascognelaisen temppuja oli toisinaan kätkeä terävä oveluutensa uskollisen karkeapintaisuuden verhoon.
"Kuningattarella ei tällähaavaa ole muuta käskettävää?" kysyi soturi.
"Ei, monsieur", vastasi Itävallan Anna; "voitte poistua mainitsemaani määrähetkeen asti."
D'Artagnan kumarsi ja vetäytyi pois.
— Perhana, — hän tuumi ovella; — näyttää siltä kuin minua tarvittaisiin täällä tosiaankin kipeästi.
Puoli tuntia oli jo kulunut, joten hän astui lehterin yli ja meni koputtamaan kardinaalin huoneiston ovelle.
Bernouin vei hänet herransa eteen.
"Tulin kuulemaan määräyksiänne, monseigneur", sanoi d'Artagnan.
Ja tapansa mukaan hän loi nopean silmäyksen ympärilleen ja huomasi, että Mazarinilla oli sinetöitty kirje kädessään. Mutta se oli alassuin kirjoituspöydällä, joten oli mahdoton nähdä osoitetta.
"Tulette kuningattaren luota?" kysyi Mazarin tähystäen d'Artagnania tiukasti.