Kumartaessaan hän virkkoi itsekseen:
— Molemmilla sama määräys, molemmat samalla hetkellä, molemmat Palais-Royalissa: kyllä aavistelen. Voi, tässäpä salaisuus, josta herra de Gondy maksaisi satatuhatta livreä!
"Te harkitsette?" virkahti Mazarin levottomasti.
"Niin, tulin tuumineeksi pitäisikö meidän olla aseistettuina vai eikö."
"Aseissa hampaita myöten", vastasi Mazarin.
"Hyvä monseigneur, kyllä ollaan."
D'Artagnan kumarsi, poistui huoneesta ja kiirehti toistamaan ystävälleen Mazarinin imartelevia lupauksia, jotka saivat Portoksen tavattomaan hurmioon.
KOLMASKUUDETTA LUKU
Pako
Kaupungissa havaittiin kyllä kiihtymyksen merkkejä, mutta Palais-Royalissa näkyi riemu olevan valloillaan, kun d'Artagnan lähti sinne kellon lähetessä viittä ehtoopäivällä. Eikä ihmekään: olihan kuningatar antanut kansalle takaisin Brousselin ja Blancmesnilin. Hänellä ei senvuoksi ollut todella mitään pelkäämistä, koska kansalla ei enää ollut mitään vaadittavaa. Hänen nykyinen mielenkuohunsa oli vain jäännöstä järkkymyksestä, joka tarvitsi aikaa tyyntyäkseen, niinkuin myrskyn jälkeen toisinaan kuluu päiväkausia ennen kuin maininki tasaantuu.