"Sitä en tiedä, monseigneur."
"Kuinka, ette tiedä?"
"En; siitä on pitkä aika, kun erosimme, sillä kaikki kolme jättivät sotapalveluksen."
"Mutta mistä löydätte heidät jälleen?"
"Sieltä missä he vain ovat. Olkoon se minun huolenani."
"Hyvä! Ehtonne?"
"Rahaa, monseigneur, niin paljon kuin yrityksiimme tarvitaan. Muistan liiankin hyvin, kuinka usein meillä tuli vastuksia rahapulasta, ja ilman tuota timanttia, joka minun oli pakko myydä, olisimmekin jääneet taipaleelle."
"Hitto! Rahaa, ja paljon!" tuskastui Mazarin; "mitä te latelettekin, herra luutnantti? Ettekö tiedä, että kuninkaan kirstuissa ei ole rahaa?"
"Tehkää siis kuten minä, monseigneur, myykää kruunun jalokivet. Uskokaa minua, älkäämme tinkikö; vähäisillä varoilla onnistuvat kehnosti suuret asiat."
"No niin", taipui Mazarin, "yritämmepä tyydyttää teitä."