Kello löi kaksitoista.
"Viekää minut kuningattaren kappeliin", hän sanoi, "ilmoittakaa hänelle, että olen täällä, ja pankaa tuo kääry sekä panostettu musketti niiden vaunujen ajopukille, jotka odottavat salaportaiden juurella."
Bernouin vei d'Artagnanin rukouskammioon; siellä hän istuutui mietteissään.
Palais-Royalissa oli kaikki mennyt tavallista menoansa. Kello kymmeneltä olivat melkein kaikki juhlavieraat poistuneet, kuten olemme jo maininneet; ne, joiden piti paeta hovin mukana, olivat saaneet ohjeensa, ja kunkin oli käsketty saapua keskiyön ja kello yhden välillä Cours-la-Reinelle.
Kello kymmenen lähti Itävallan Anna kuninkaan luo. Anjoun herttua oli toimitettu levolle, mutta nuori Louis oli vielä jalkeilla, huvitellen tinasotamiesten järjestämisellä taistelurintamaan; se ajanvietto oli hänelle hyvin mieluista. Kaksi hovipoikaa leikki hänen kanssaan.
"Laporte", sanoi kuningatar, "on aika toimittaa hänen majesteettinsa makuulle."
Kuningas pyysi saada olla vielä ylhäällä, häntä kun muka ei lainkaan unettanut; mutta kuningatar oli itsepintainen.
"Sinunhan on kello kuusi huomisaamuna lähdettävä Conflansiin kylpemään, Ludvig? Pyysit sitä itse."
"Olette oikeassa, madame", vastasi kuningas, "ja valmis olenkin vetäytymään huoneeseeni, jahka olette syleillyt minua. Laporte, antakaa kynttilänjalka chevalier de Coislinille."
Kuningatar painoi huulensa valkoiselle ja sileälle otsalle, jonka hänelle tarjosi kuninkaallinen lapsi niin vakavana sävyltään, että hän ilmeisesti jo tunsi hovikaavan vaikutusta.