"Nuku joutuin, Ludvig", kehoitti kuningatar, "sillä sinut herätetään varhain."
"Teen parhaani totellakseni teitä, madame", lupasi nuori Ludvig, "mutta minua ei ollenkaan nukuta."
"Laporte", virkkoi Itävallan Anna hiljaa, "hakekaa joku hyvin ikävä kirja hänen majesteettinsa luettavaksi, mutta älkää riisuutuko."
Kuningas lähti ritari de Coislinin saattamana, joka kantoi kynttilänjalkaa. Toinen hovipoika vietiin huoneeseensa.
Kuningatar palasi huoneustoonsa. Hänen hovinaisensa — nimittäin madame de Brègy, mademoiselle de Beaumont, madame de Motteville ja tämän sisar Socratine, joka oli järkevyytensä perusteella saanut tämän lisänimen — toivat hänelle pukeutumishuoneeseen päivällisen jäännökset, jotka tavallisuuden mukaan olivat kuningattaren illallisateriana.
Kuningatar antoi sitten määräyksensä, puheli päivällisistä, joihin hänet oli markiisi de Villequier kutsunut ylihuomiseksi, nimesi henkilöt, jotka hän oli valinnut saattueekseen siihen tilaisuuteen, ja ilmoitti lisäksi, että hän aikoi seuraavana päivänä käydä Val-de-Gracen kappelissa rukoilemassa sekä käski ensimmäisen kamaripalvelijansa Béringhenin tulla mukaan sille retkelle.
Naisten lopetettua ateriansa oli kuningatar olevinaan hyvin väsynyt ja siirtyi makuuhuoneeseensa. Madame de Motteville, jolla tänä iltana oli vasituinen palvelusvuoro, seurasi häntä sinne ja auttoi riisuutumisessa. Kuningatar laskeusi sitten vuoteelle, haastoi muutaman minuutin ajan ystävällisesti hovinaisen kanssa ja toivotti tälle hyvää yötä.
Juuri silloin saapui d'Artagnan Palais-Royalin pihalle koadjutorin vaunuissa.
Hetkisen kuluttua vierivät hovinaisten ajopelit pois, ja ristikkoportti suljettiin heidän jälkeensä.
Puoliyön hetki kajahti.