Äkkiä se taukosi.
"Sire", huomautti d'Artagnan, "kansalle on nyt sanottu, että te nukutte; näettehän, että yhäti olette kuningas?"
Kuningatar katseli ihmetellen tätä kummallista miestä, jonka loistava uljuus kohotti suurimpien urhojen tasalle, samalla kun hänen terävä älynsä veti vertoja kelle hyvänsä.
Laporte astui huoneeseen.
"No niin, Laporte?" kysyi kuningatar.
"Madame", vastasi tämä, "herra d'Artagnanin ennustus piti paikkansa; ne rauhoittuivat kuin loihdittuina. Niille avataan nyt portit, ja viiden minuutin kuluttua ne ovat täällä."
"Laporte", esitti kuningatar, "jos te panisitte jonkun pojistanne kuninkaan sijalle, niin me voisimme sillaikaa paeta."
"Jos teidän majesteettinne käskee", vastasi Laporte, "niin poikani ovat kuningattaren käytettävissä kuten minäkin."
"Se ei käy laatuun", epäsi d'Artagnan, "sillä jos joku heistä tuntisi hänen majesteettinsa ja keksisi juonen, olisi kaikki hukassa."
"Olette oikeassa, monsieur, olette aina oikeassa", myönsi Itävallan Anna. "Viekää kuningas levolle, Laporte."