"Aivan oikein", myönsi Portos.
Ja hän alkoi reuhtoa huoneessa kuin mieletön, tehden kiivaita eleitä ja tuon tuostakin vetäen miekkansa kolmannekseksi huotrasta.
D'Artagnan seisoi tyrmistyneenä, ja hänen kasvonsa kuvastivat mitä syvintä murhetta.
"Voi, tämä on surkeata!" pahoitteli hän; "Atos loukkaa meitä, hän tahtoo kuolla yksinään, ja siinä hän tekee pahasti."
Nähdessään nämä kaksi epätoivoista pillahti Mousqueton itkuun sopessaan.
"Ei", virkkoi d'Artagnan, "tästä ei ole mihinkään. Lähtekäämme, menkäämme syleilemään Raoulia kuten sovittu, ja kenties hän on saanut muita tietoja Atokselta."
"Hei, sinäpä sen sanoit", ilahtui Portos. "Totisesti, hyvä d'Artagnan, en tiedä, miten sinä menettelet, mutta aina sinulla on onnellisia aatoksia. Menkäämme syleilemään Raoulia."
— Varokoon kukaan tällä hetkellä katsomasta isäntääni karsaasti, tuumi Mousqueton itsekseen; — en antaisi penniäkään hänen nahastaan.
Noustiin ratsaille ja lähdettiin liikkeelle. Saint-Denis-kadulle tullessaan ystävykset tapasivat siellä suuren väkijoukon. Herra de Beaufort oli nimittäin saapunut Vendômoisista ja koadjutori näytti häntä nyt ihmetteleville ja riemastuneille pariisilaisille.
Saatuaan mukaansa herra de Beaufortin nämä pitivät itseänsä voittamattomina.