Cromwell katseli häntä kummastuneena.
Nuori mies seisoi liikkumattomana.
"Kyllä", vastasi Cromwell, "siitä asti kun olen tullut tuntemaan teidät, ette ole ainoastaan tehnyt velvollisuuttanne, vaan enemmänkin; te olette ollut uskollinen ystävä, taitava asiamies ja urhoollinen soturi."
"Muistatteko, sir, että minä se ensimmäisenä keksin aatteen kaupanhieromisesta skotlantilaisten kanssa, heidän kuninkaansa luovuttamiseksi?"
"Niin, se on totta, se aatos lähti teistä; minä en ollut ehtinyt vielä niin pitkälle ihmisten halveksimisessa."
"Olenko kunnollisesti suoriutunut lähetystoimestani Ranskassa?"
"Kyllä, ja te saitte Mazarinilta mitä pyysin."
"Enkö ole aina innokkaasti taistellut teidän maineenne ja harrastustenne puolesta?"
"Kenties liiankin innokkaasti; siitä juuri soimasin teitä äsken. Mutta mihin tähtäätte kaikilla näillä kysymyksillä?"
"Sanoakseni teille, mylord, että hetki on tullut, jolloin voitte yhdellä ainoalla sanalla palkita kaikki palvelukseni."