"Mutta noin erikoisella johdannolla perusteltu pyyntö…"
"Hoo, olkaa huoletta, sir", vastasi Mordaunt synkästi: "ei se vie teitä häviöön."
"No hyvä", sanoi Cromwell, "minä lupaan suostua pyyntöönne, mikäli sen täyttäminen on minun vallassani; puhukaa."
"Sir", aloitti Mordaunt, "tänä aamuna saatiin kaksi vankia, joita pyydän teiltä."
"He ovat siis tarjonneet melkoisia lunnaita?" arveli Cromwell.
"Päin vastoin luulen heidän olevan köyhiä, sir."
"Mutta siinä tapauksessa he lienevät ystäviänne?"
"Niin, sir", huudahti Mordaunt, "he ovat ystäviäni, rakkaita ystäviä, ja minä antaisin henkeni heidän hengestään."
"Hyvä, Mordaunt", virkkoi Cromwell, ilmeisen ilahtuneesti saaden paremman käsityksen nuoresta miehestä; "hyvä, minä luovutan heidät teille. En tahdo edes tietää, keitä he ovat; tehkää heidän suhteensa miten mielitte."
"Kiitoksia, sir", huudahti Mordaunt, "kiitoksia! Elämäni kuuluu tästä hetkestä lähtien teille, ja sen menettäessäni jäisin teille vieläkin kiitollisuudenvelkaan. Kiitos, te olette suurenmoisesti palkinnut palvelukseni."