Ja hän heittäysi polvilleen Cromwellin eteen ja tarttui hänen käteensä, suudellen sitä puritaanikenraalin vastustuksesta huolimatta, tämä kun ei tahtonut tai ollut tahtovinaan sallia melkein kuninkaallisen kunnian osoittamista itselleen.
"Mitä!" virkahti Cromwell, vuorostaan pidättäen nuoren miehen hänen noustessaan; "eikö mitään muuta korvausta — kultaa, arvoasemaa?"
"Olette antanut minulle kaikki, mitä voitte minulle suoda, mylord, ja tästä päivästä alkaen katson maksaneenne vastaisenkin elämäntyöni."
Ja Mordaunt säntäsi ulos kenraalin teltasta sydän tulvillaan ilosta ja säihkyvin silmin.
Cromwell seurasi häntä katseellaan.
— Hän on surmannut setänsä! — hän sanoi itsekseen; — voi, millaisia ovatkaan palvelijani? Kenties tuo, joka ei minulta mitään vaadi ainakaan näköjään, on Jumalan edessä pyytänyt enemmän kuin ne, jotka tulevat vaatimaan maakuntien aarteita ja onnettomien leipää; kukaan ei minua palvele ilmaiseksi. Kaarlolla, joka on vankinani, on kenties vielä ystäviä, mutta minulla ei ole.
Ja huoahtaen hän jälleen syventyi mietiskelyynsä, jonka Mordaunt oli keskeyttänyt.
KUUDESKYMMENES LUKU
Aatelismiehet
Mordauntin lähtiessä Cromwellin teltalle kuljettivat d'Artagnan ja Portos vankinsa siihen taloon, joka heille oli Newcastlessa osoitettu asunnoksi.