"Ei, veikkoseni", vastasi Atos; "meidän on erottava."
"Erottava!" huudahti d'Artagnan hämmästyneenä tästä odottamattomasta tiedosta.
"Joutavia!" tokaisi Portos; "miksi eriäisimme, kun nyt olemme koolla?"
"Syystä että teidän tehtävänne on täytetty, joten te voitte ja teidän tuleekin palata Ranskaan; mutta meidän on vielä kesken."
"Vielä keskenkö?" ihmetteli d'Artagnan.
"Niin, veikkonen", vastasi Atos säveästi, mutta lujasti. "Me tulimme tänne puolustamaan Kaarlo-kuningasta; siitä tehtävästä suoriuduimme huonosti, ja nyt on jäänyt osallemme pelastaa hänet."
"Pelastaa kuningas!" huudahti d'Artagnan silmäillen Aramista yhtä suuresti ihmetellen kuin äsken Atosta.
Aramis vain nyökkäsi.
D'Artagnanin kasvoille tuli syvän säälin ilme; hän alkoi uskoa puhuttelevansa kahta mielenvikaista.
"Sinä et voi puhua tosissasi, Atos", lausui d'Artagnan. "Kuningas on kokonaisen armeijan keskellä, joka vie hänet Lontooseen. Sen armeijan päällikkönä on muuan teurastaja tai teurastajan poika, mikä lieneekään, — eversti Harrison. Hänen majesteettinsa asetetaan heti Lontooseen tultuansa tuomioistuimen tutkittavaksi, sen takaan teille; olen kuullut Oliver Cromwellin virkkavan siitä seikasta moniaan sanan, jotta osaan kyllä oivaltaa sen asian."