Jo ystävän ensimmäiset sanat toinnuttivat kreivin siitä horrostilasta, johon hän oli sortunut.
"No niin", virkkoi Aramis, "hävisimme kohtalon pakosta."
"Hävisimme, niin!" vastasi Atos. "Jalo ja kovaonninen kuningas!"
"Mitä, oletko haavoittunut?" kysäisi Aramis.
"En, tämä veri on hänen."
Kreivi pyyhki otsansa.
"Missä siis olitkaan?"
"Minne minut jätit, — mestauslavan alla."
"Ja sinä näit kaikki?"
"En, mutta kuulin kaikki. Jumala varjelkoon minua kokemasta toista samanlaista tuntia kuin siellä vietin! Eikö tukkani ole vaalennut?"