"Hm", tuumi Portos, "eiköhän tuo pyöveli voine olla herra Cromwell, joka työn kunnollisesta täyttämisestä varmistuakseen on tahtonut itse suorittaa sen?"
"Vielä mitä! Cromwell on lyhyt ja pönäkkä, mutta tämä pitkähkö ja solakka."
"Joku kuolemaan tuomittu sotamies kai, jolle on siitä hinnasta luvattu armahdus", arveli Atos, "niinkuin onnettoman Chalaisin suhteen meneteltiin."
"Ei, ei", väitti d'Artagnan, "hän ei astele kuin sotamies eikä huoju ratsumiehen tavoin. Hänellä on sirot raajat ja ylväs ryhti, kaikesta huolimatta. Erehdyn pahoin, tai me olemme tekemisissä aatelismiehen kanssa."
"Aatelismiehenkö!" huudahti Atos; "mahdotonta! Se olisi tahra koko säädylle."
"Oiva ajo!" ihasteli Portos remahtaen nauruun, joka tärisytti ikkunoita: "hemmetin hauska ajo!"
"Matkustatko nyt, Atos?" kysyi d'Artagnan.
"En, minä jään", vastasi aatelismies, ja hänen uhkaava eleensä ei luvannut mitään hyvää henkilölle, jota se tarkoitti.
"Miekat vyölle vain!" sanoi Aramis; "miekat vyölle, — älkäämme menettäkö hetkeäkään."
Ystävykset pukeutuivat jälleen ripeästi herrasmiehen asuun, kiinnittivät miekkansa, kutsuivat yläkertaan Mousquetonin ja Blaisoisin ja käskivät näiden järjestää heidän tilinsä isännän kanssa ja laittaa kaikki lähtökuntoon, koska he luultavasti jo samana yönä olivat jättämässä Lontoon taaksensa.