"Meitä häväistäksesi sinä sen anomuksesi teet, pikku käärme!" kivahti Portos.
"En, vaan jotta minulla olisi levollinen omatunto, kuten tämä herrasmies äsken sanoi."
"Siihen täytyy olla muu peruste", jupisi d'Artagnan päätänsä pudistaen ja silmäillen hiukan levottomasti ympärilleen.
"Kautta aateliskunniani!" virkahtivat Aramis ja Portos yhtaikaa.
"Siinä tapauksessa, messieurs", esitti Mordaunt, "suvaitkaa asettua johonkin nurkkaan ja suoda meille tilaa kuten kreivi de la Fère, joka taisteluun haluttomanakin näkyy toki tuntevan kaksintaistelun säännöt, muutoin tässä tulee ahdasta."
"Olkoon menneeksi", myöntyi Aramis.
"Tämäpä metkuilua", murisi Portos.
"Siirtykää, hyvät herrat", kehoitti d'Artagnan; "ei sovi jättää isännällemme vähäisintäkään veruketta hänen käyttäytyäkseen huonosti, mihin hänellä näyttää olevan hyvä halu, — se minun on sanottava kaikesta kunnioituksesta huolimatta, mitä olen hänelle velkaa."
Tämäkin pisto kilpistyi Mordauntin järkkymättömistä kasvoista. Portos ja Aramis asettuivat nurkkaan samalle seinävierelle kuin Atoskin, jotta kaksintaistelijat jäivät keskilattialle, huoneen valoisimpaan osaan, kun molemmat lamput oli asetettu Cromwellin kirjoituspöydälle. Valaistus luonnollisesti heikkeni mikäli loitottiin sen keskipiiristä.
"No", kysyi d'Artagnan jälleen, "oletteko viimeinkin valmis monsieur?"