Tukien itseään kävelykepillään Rousseau laskeutui askelmia alas; hänestä oli vastenmielistä, että liittolaiset ensi koetukseksi saattoivat hänet vaaraan taittaa niskansa ja säärensä.
Mutta vaikka portaat olivat jyrkät, ne eivät olleet pitkät. Rousseau laski seitsemäntoista askelmaa, ja sitten häntä vastaan löyhähti heti suuri kuumuus, joka tuntui hänen silmissään ja kasvoillaan. Tämän kostean lämmön aiheutti holviin kokoontuneen ihmisjoukon hengitys.
Rousseau huomasi, että seinät olivat verhotut punaisilla ja valkoisilla kankailla, joille oli kuvattu erilaisia työkaluja, kaiketikin pikemmin vertauskuvallisia kuin todellisia. Yksi ainoa lamppu riippui holvissa heittäen kaamean heijastuksen puupenkeillä istuvien ja hiljaisella äänellä toistensa kanssa juttelevien miesten sentään varsin rehellisille kasvoille. Ei huoneessa ollut lattiaa eikä mattoja, mutta maahan levitetty kaisloista punottu verho vaimensi askeleet.
Sisälle tullessaan Rousseau ei siis herättänyt mitään erityisempää mielenkiintoa. Kukaan ei näkynyt hänen saliin astu mistään huomanneenkaan.
Viittä minuuttia aikaisemmin Rousseau oli ennen kaikkea toivonut sellaista sisäänpääsyä, mutta kuitenkin hän nyt oli pahoillaan, että oli niin hyvin onnistunut.
Hän näki tyhjän paikan eräällä viimeisistä penkeistä ja istahti sille mahdollisimman kainosti ja vaatimattomasti kaikkien muiden taakse. Hän laski kokouksen osanottajia olevan kolmeneljättä henkeä. Korokkeelle asetettu pöytä odotti puheenjohtajaa.
2.
Salaseuran kokoushuone.
Rousseau huomasi, että läsnäolevien keskustelut olivat hyvin varovaisia ja rajoitettuja. Monet eivät liikuttaneet huuliansakaan. Tuskin kolme tai neljä pikkuryhmää vaihtoi sanoja keskenään.
Ne, jotka eivät puhuneet, koettivat kätkeä kasvonsakin, mikä nyt puhemiestä odottavasta lavasta lankeevan varjon vuoksi ei ollutkaan vaikeata. Nämä, nähtävästi arimmat, olivat etsineet turvapaikkansa mainitun lavan takaa.