Niistä oli tosiaan eräs täten kukkavasu käsivarrellaan onnistunut kiipeämään lasiruudun taakse ja kurkistamaan saliin, nähden sieltä koko esityksen. Hänet työnnettiin käytävään, mihin hän oli vähällä kaatua selälleen; mutta joskaan hän ei kaatunut, hänen vasunsa meni kumoon.
— Kah, tunnen sen vintiön, — sanoi Taverney vihaisin katsein.
— Kuka hän on? — kysyi herttua.
— Mitä täällä teet, kutale? — kysyi Taverney.
Gilbert, sillä hän se oli, kuten lukija jo on arvannut, vastasi ylpeästi:
— Kuten näette, minä katselen.
— Sensijaan että olisit työssäsi, — virkkoi Richelieu.
— Työni on jo tehty, — vastasi Gilbert nöyrästi herttualle, viitsimättä edes vilkaista Taverneyhin.
— Tuon tyhjäntoimittajan siis tapaan kaikkialta! — tiuskaisi
Taverney.
— No, no, monsieur, — keskeytti säveä ääni, — Pikku Gilbertini on hyvä työmies ja perin uuttera botanisti.