— Herttua!
— Todellakin, se olisi nöyryyttävää meille kaikille, sire.
— Minäkö mustasukkainen! — huudahti Ludvig XV väkinäisesti nauraen.
— Puhutteko ihan tosissanne, herttua?
Richelieu ei sitä todellakaan uskonut. Vieläpä täytyy tunnustaa hänen olleen hyvin lähellä totuutta päinvastoin ajatellessaan kuninkaan haluavan tietää, oliko rouva Dubarry todellakin Luciennesissa, vain ollakseen varma, että tämä ei palaisi Trianoniin.
— Asia on siis sovittu, sire, — virkkoi hän ääneensä, — minä lähetän Raftén ottamaan selvää?
— Tehkää niin, herttua.
— Mitä hommailee teidän majesteettinne nyt ennen illallista?
— En mitään; käymme tuota pikaa aterialle. Oletteko ilmoittanut asianomaiselle henkilölle?
— Olen, hän on teidän majesteettinne odotushuoneessa.
— Mitä hän sanoi?