— Mutta minäpä rakastan sinua liiaksi voidakseni nähdä kuolevasi. Lorenza, sinä et siis kuole, ja minä olen tekevä kaikista tähänastisista parannuksistani vaikeimman, Lorenza: minä opetan sinut rakastamaan elämää.
— Ei, ei, mahdotonta; te olette tehnyt minusta kuoleman ystävän.
— Lorenza, Jumalan tähden, Lorenzani, lupaan sinulle, että ennen pitkää…
— Kuolema tai elämä! — huudahti nuori nainen, joka vähitellen päihtyi suuttumuksestansa. — Tänään on suuren ratkaisun päivä; tahdotteko lahjoittaa minulle elämän, siis vapauden, vaiko kuoleman, — levon?
— Elämän, rakas Lorenza, elämän.
— Siis vapauden? Balsamo oli vaiti.
— No, sitten kuoleman, leppoisan, taikajuoman aiheuttaman kuoleman, kuoleman neulanpistosta, kuoleman unessa: levon, levon, levon!
— Elämää ja kärsivällisyyttä, Lorenza.
Lorenza puhkesi hirvittävään nauruun, ja hypähtäen taaksepäin hän veti povestaan hienotekoisen, terävän veitsen, joka salaman tavoin välähti hänen kädessään.
Balsamo huusi; mutta se oli liian myöhään. Kun hän syöksyi estämään ja tavoitti käden, oli ase jo sivaltanut iskunsa ja tunkenut Lorenzan rintaan. Salamasta häikäistynyt Balsamo sokaistui veren näkemisestä.