Beausirelta pääsi hiljainen ihailun huudahdus, ja tällä kertaa hän todella poistui.
Nicole palasi pää alas luotuna ja ripein askelin emäntänsä luo.
Yksikseen jääneenä Gilbert teki itselleen seuraavat neljä kysymystä:
"Miksi Nicole karkaa Beausiren kanssa, jota hän ei rakasta? Miksi Nicolella on niin iso rahasumma? Miksi Nicolella on ristikkoportin avain? Miksi Nicole palaa Andréen luo, vaikka hän voisi heti paeta?"
Gilbert keksi kyllä vastauksen kysymykseen: "Miksi Nicolella on rahaa?" Mutta ne toiset jäivät vastausta vaille.
Tämä hänen älynsä neuvottomuus saikin hänen luontaisen uteliaisuutensa tai vähitellen kehittyneen epäluuloisuutensa, miten sitä tahdomme nimittää, niin ylen voimakkaasti kiihtymään, että hän ilman kylmyydestä huolimatta päätti viettää yönsä ulkosalla kosteiden puiden alla odottaakseen ratkaisua näytelmään, jonka alun hän juuri oli nähnyt.
Andrée oli saattanut isäänsä Suuren Trianonin portille asti. Hän oli palaamassa yksinään ja mietteissään, kun Nicole juoksujalkaa pyrähti esille käytävän päästä, matkallaan mainitulta ristikkoportilta, jonka luona hän oli kaiken järjestänyt hra de Beausiren kanssa.
Nicole, pysähtyi nähdessään emäntänsä ja Andréen antamasta merkistä nousi hänen perässään portaita ylös, seuraten häntä hänen huoneeseensa.
Kello saattoi nyt olla puoli yhdeksän illalla. Pimeä oli tullut ennemmin ja läpikuultamattomampana kuin tavallista, koska iso musta, etelästä pohjoiseen kulkeva pilvi oli peittänyt koko taivaan, niin että Versaillesin tuolla puolen suurten metsäin yli silmänkantamattomiin ulottuva kaamea paarivaate näkyi pian verhoavan kaikki tähdet, jotka hetkistä aikaisemmin vielä olivat sinilaella tuikkineet.
Raskas tuulenhenki lakaisi maata puistellen kuumilla löyhäyksillään janoisia kukkasia, jotka huojuttelivat päitään kuin rukoillakseen taivaalta sateen tai kasteen almua.