"En ainakaan minä", jupisi Nicole hiljaa, "mene sitä kirjettä viemään".
Ja tätä miettiessään nuori tyttö, joka ei vielä ollut aivan turmeltunut, alkoi surumielin ajatella, että hän oli ensi kertaa jättämässä oivallisen emäntänsä, jonka luona hänen sekä järkensä että sydämensä olivat kehittyneet — valveutuneet. Hänellä liittyi Andréen muistoon niin paljon muita muistoja, että tuon muiston rikkirepiminen oli samaa kuin särkeä koko ketju, joka ulottui tästä päivästä hänen lapsuutensa aikoihin asti.
Sillä välin kun nämä kaksi asemaltaan ja luonteeltaan niin erilaista nuorta tyttöä näin miettivät toistensa vieressä, heidän ajatuksillaan olematta mitään yhteyttä, aika kului ja Andréen pieni seinäkello, joka aina kävi edellä Trianonin tornikellosta, löi yhdeksän.
Beausiren täytyi jo olla kohtauspaikalla, ja Nicolella oli enää vain puoli tuntia saapuaksensa rakastajansa luo.
Hän suoritti emäntänsä riisumisen mahdollisimman nopeasti, jonka ohella häneltä pääsi muutamia huokauksia, mutta niitä ei Andrée edes huomannut. Hän auttoi hänen ylleen pitkän yönutun, ja kun Andrée yhä ajatuksiinsa vaipuneena istui liikkumatonna tuijottaen kattoon, Nicole veti povestaan Richelieun antaman pullon, viskasi kaksi sokerinpalaa lasiin ja kaatoi siihen vettä niin paljon kuin oli tarpeellista niiden sulamiseksi; senjälkeen hän epäröimättä ja tahtonsa kaikkivallalla, joka hänen nuoressa sydämessänsä jo oli niin voimakas, tipautti lasiin kaksi pisaraa pullon sisältämästä nesteestä. Vesi siitä heti sameni, saaden opaalilta vivahtavan värin, joka sitten vähitellen haihtui.
— Mademoiselle, — virkkoi silloin Nicole, — vesilasi on valmis, vaatteet kokoonkäärityt ja yölamppu sytytetty. Tiedätte, että minun on noustava varhain; saanko nyt mennä nukkumaan?
— Saat, — vastasi Andrée hajamielisesti.
Nicole kumarsi, häneltä pääsi vielä huokaus, joka jäi huomaamatta kuten edellisetkin, ja sitten hän sulki pienen eteiseen antavan lasioven jälkeensä. Mutta sensijaan että olisi mennyt välikköön, jonka tiedämme sijainneen käytävän vieressä ja saaneen valonsa Andréen eteisestä, hiipi hän hiljaa pois jättäen oven eteiseen hiukan raolleen, jotta Richelieun määräykset tulisivat täsmälleen toimitetuiksi.
Jotta ei herättäisi naapurien huomiota hän sipsutti varpaillaan puutarhaan vieviä portaita alas, hyppäsi ulkoportailta maahan ja riensi juoksujalkaa ristikkoportin luo hra de Beausirea tapaamaan.
Gilbert ei ollut hievahtanut tähystyspaikaltaan. Hän oli kuullut Nicolen lupauksen palata kahden tunnin päästä, ja hän odotti. Mutta kun jo oli kulunut noin kymmenen minuuttia yli ajan, hän alkoi peljätä, että tyttö ei saapuisikaan.