— Käsitätte, monsieur, koska niin hyvin tiedätte, kuka olen, käsitätte, sanon, mikä tehtävä minulla on Ranskassa. Olen hänen majesteettinsa Fredrik Suuren lähettämä, toisin sanoen hänen preussilaisen majesteettinsa enemmän tai vähemmän salainen lähettiläs. Mutta lähettiläistä puhuessa puhutaan uteliaista, ja uteliaana minä en ole tietämätön mistään tapahtumista, ja parhaiten tuntemiani asioita on viljan ostot keinottelu tarkoituksessa.
Vaikka Balsamo oli lausunut nämä viime sanat aivan luonnollisesti, niillä oli enemmän vaikutusta poliisiministeriin kuin kaikilla muilla, sillä hra de Sartines kävi nyt tarkkaavaiseksi.
Hän kohotti verkalleen päätänsä.
— Mitä tuo viljakauppa tarkoittaa? — kysyi hän, teeskennellen yhtä suurta varmuutta kuin Balsamo itse oli osoittanut keskustelun alussa. — Olkaa hyvä ja selittäkää minulle vuorostanne, monsieur.
— Kernaasti, hra de Sartines, — vastasi Balsamo. — Asia on näin.
— Minä kuuntelen.
— Oh, sitä teidän ei ole tarvis minulle vakuuttaa… Kavalat keinottelijat ovat uskotelleet hänen majesteetilleen Ranskan kuninkaalle, että hänen oli rakennettava jyväaittoja kansansa viljan säilyttämiseksi kadon ja nälänhädän varalta. On siis rakennettu aittoja; ja kun siinä hommassa nyt kerran oltiin, ajateltiin, että olisi parasta rakentaa ne isoja. Mitään ei siinä säästetty, ei perus- eikä muurikiveä, ja aitoista tuli hyvin tilavat.
— Entä sitten?
— Sitten ne olivat täytettävät; tyhjät aitat olivat hyödyttömiä. Ne siis täytettiin.
— No, monsieur? — virkkoi hra de Sartines, joka ei vielä oikein käsittänyt, mihin Balsamo pyrki.