— Se on solmittu, madame, — vastasi Balsamo.
Ja hän suuteli vielä kerran kreivittären kättä. Sitten hän sulki oven vaunuihin, jotka kreivitär oli pysähdyttänyt Elysée-kentälle, nousi ilosta hirnahtavan ratsunsa selkään ja katosi pian yön hämärään.
— Luciennesiin! — huudahti rouva Dubarry lohdutettuna.
Tällä kertaa Balsamo päästi hiljaisen vihellyksen, puristi polvillaan keveästi hevosen kylkiä ja antoi Djeridin karahtaa täyteen neliin.
Viittä minuuttia myöhemmin hän oli eteisessä Saint-Claude-kadun varrella, katsellen Fritziä.
— No? — kysyi hän levottomasti.
— Kyllä, mestari, — vastasi palvelija, joka oli tottunut lukemaan herransa ajatukset tämän katseesta.
— Hän on palannut?
— Hän on tuolla ylhäällä.
— Missä huoneessa?