— Oh, timantin laita on aivan toinen! — vastasi Lorenza.
— Timantteja voi siis tehdä?
— Kyllä, sillä timantin tekemisessä ei ole tarvis muuttaa toista ainetta toiseksi; siinä tarvitsee vain yrittää tunnetun aineen muuntamista.
— Tunnetko siis sen alkuaineen, mistä timantti on kokoonpantu?
— Tietysti; timantti on puhdasta kiteytynyttä hiiltä.
Balsamo seisoi hämmästyneenä; häikäisevä, odottamaton, ihmeellinen valo välähti hänen silmiensä edessä; hän peitti ne käsillään, ikäänkuin tämä liekki olisi häntä sokaissut.
— Jumalani, — huudahti hän, — Jumalani, sinä teet minulle liian paljon! Minua uhannee joku vaara. Jumalani, mikä on se kallisarvoinen sormus, jonka voin heittää mereen sinun kateellisuuttasi lauhduttaakseni? Riittää, riittää täksi päiväksi, Lorenza, riittää!
— Enkö ole sinun? Käske, määrää!
— Niin, sinä olet minun; tule, tule.
Ja Balsamo vei Lorenzan ulos työhuoneesta, kulki taljoilla sisustetun suojan läpi ja kiinnittämättä huomiotaan päänsä päältä kuuluvaan rasahdukseen hän astui Lorenzan kanssa takaisin ristikkoikkunaiseen kammioon.